Infernaalinen tulivuori ja yöllinen yllätysvieras

18.3.- 9.4.2024

Futaleufu – Santiago de Chile

Olin juuri saapunut Futaleufuun liftauskyydillä. Pyöräilin nyt kohti läheistä raja-asemaa iltapäivän auringonpaisteessa. Rajamuodollisuuksien jälkeen saavuin vuorien välistä Argentiinaan.

Rehevä luonto oli nyt vaihtunut kuivaan aavikkoon. Ennuste näytti silti rankkasateita huomiselle. Yritin päästä mahdollisimman kauas Chilestä, jonne suurin osa sateista tulisi osumaan. Ajelin niin pitkälle kuin ehdin ja pystytin teltan tien viereen pienellä niitylle iltahämärässä. Poimin omenia ruuaksi viereisestä villiomenapuusta.

Seuraavana päivänä oli kolean viileää. Ajoin muutaman kilometrin päähän läheiselle leirintäalueelle, jossa olisi mukava pitää sadetta. Se sijaitsi pienellä viinitilalla.

Sain nyt tilaisuuden tullen antaa makuhermoille maistiaisiksi paikallisia antimia. Sain samalla mahdollisuuden kuluttaa aikaa lämpimissä sisätiloissa, joita itse leirintäalue ei tarjonnut. Olin ainut asiakas tässä perheomisteisessa paikassa.

Yhdeksän aikaa illalla oli pilkkopimeää ja sade piiskasi tasaiseen tahtiin telttaa. Olin jo kääriytynyt lämpimään makuupussiin kun minut tultiin kutsumaan sisälle yöksi. Sain oman huoneen ja nautin myös lämpimän suihkun sisätiloissa.

Aamulla rankkasateet olivat ohitse ja lähdin ajelemaan nyt suorinta reittiä El Bolsóniin. Sieltä alkaisi maastopyöräreitti nimeltään Patagonian Beer Trail. Siirtymäreitti osoittautui kansallispuistoksi ja oli upea katsoa vesiputouksia ja jylhiä vuoria aivan läheltä. Matkasta tulikin siis oma määränpää.

Telttapaikka järven rannalla ja jylhien vuorien äärellä oli yksi hienoimpia tähän mennessä. Grillailin nuotiolla auringon laskiessa illalliseksi quesadilloja. Pian hämärän jälkeen tähtitaivas syttyi kirkkaana taivaalle. Asettauduin makuulle hyvään takakenoon katselemaan tätä taivaan näytöstä ja laitoin rentouttavaa musiikkia tunnelmaksi. Yhtenä kappaleena mm. Black Sabbathin Planet Caravan sopi täydellisesti tähän hetkeen.

“

We sail through endless skies

Stars shine like eyes…

“

Karkea suomennos:

“

Purjehdimme loputtoman taivaan halki

Tähdet loistavat kuin silmät…

“

Heräsin yöllä pilkkopimeässä teltasta, kun kuulin lähestyviä askeleita. Ne olivat hyvin hitaasti eteneviä ja päättelin niiden kuuluvan isolle eläimelle. En millään keksinyt mikä se voisi olla. Askeleet tulivat hitaasti yhä lähemmäs ja sydämen syke kiihtyi samaa tahtia. Nyt äänet olivat 10 metrin päässä teltasta. Avasin mahdollisimman äänettömästi teltan oven ja sytytin lampun valon täysille osoittamaan kohdetta.

Vitivalkoinen lehmä katsoi sieltä minua ja olimme molemmat yhtä yllättyneitä. Se juoksi nopeasti metsään.

Toisena päivänä matkalla kaupunkiin, löysin vahingossa Casa de Ciclistan. Lähempänä eläkeikää oleva pariskunta omisti pienen maatilan ja piti siellä ilmaista majoitusta pyörämatkailijoille. He olivat itsekin pitkän matkan pyöräilijöitä ja olivat kolunneet Etelä-Amerikkaa läpi vuosien ajan.

Puutarhan kaikki antimet olivat myös vieraiden käytössä. Pyöräilijöitä varten oli kunnostettu liiteri, jossa oli kaikki tarvittava yksinkertaiseen asumiseen sisältäen lämpimän suihkun.

Siellä oli myös opaskirjoja Etelä-Amerikan matkailuun. Opin Lonely Planetin oppaasta uusia asioita tästä maasta. Joskin tieto Argentiinan tietyistä kohteliaisuuksista tuli hieman liian myöhässä, kun perille tullessa emäntä oli tervehtinyt minua lämpimästi poskisuudelmalla. Suomalaiselle tämä on aina yhtä yllättävää.

Paikalla oli kaksi muutakin pyöräilijää. Kanadalainen Keifer ja Saksalainen Tab. He olivat asuneet täällä jo noin viikon verran. Tab oli kokkaillut pitkän kaavan mukaan vaikka mitä ruokia. Paistoimme illalla tikkuleipää kamiinan hiilloksella, jota dipattiin puutarhan luumuista tehtyyn makeaan soseeseen.

Omistajat olivat kertoneet keräävänsä rahaa seuraavaa pyörämatkaa varten, joten jätin reilunkokoisen lahjoituksen maatilalle yöpaikastani. Jatkoin sitten seuraavana päivänä läheiseen El Bolsóniin valmistelemaan lähtöä Beer Trailille.

Jesse oli saapunut edellisenä päivänä sattumalta tänne samaan kaupunkiin, joten liityin samaan hostelliin. Yöpaikka aamupalalla kustansi 16 euroa. Hostellilla oli paljon porukkaa mikä on yksin matkaillessa aina ilahduttavaa. Ilta kului ruokapöydän ääressä rupatellessa ja kuunnellessa mitä ihmeellisimpiä reissutarinoita. Kaksi hollantilaista opiskelijaa olivat nerokkaasti yhdistäneet gradun kirjoittamisen pitkään ja edulliseen matkusteluun.

Polkaisimme aamulla Jessen kanssa liikkeelle. Ajoimme ensimmäisen päivän samaa matkaa, mutta sitten suunnitelmat poikkesivat ja erkanimme eri suuntiin.

Löysin yöpaikan kaupungin ylläpitämältä leirintäalueelta. Siellä ei ollut ketään paikalla pyhäpäivänä ja vessatkin olivat lukossa. Paikalle tuli myöhään toinenkin pyöräilijä, joka oli samalla reitillä kanssani. Hänellä oli niin erilainen päivärytmi, etten sen jälkeen häntä nähnyt. Hän piti siestaa vähintään klo 12 asti päivällä ennen kuin aloitti tekemään yhtään mitään.

Ohjelmassa oli nyt aavikkomaisemia ja polttavaa aurinkoa. Vuorisolat olivat todella läkähdyttäviä ja välillä niin jyrkkiä, että pyörää piti työntää ylös. Nestettä kului vähintään 5 litraa päivässä ja silti meinasi olla pientä nestehukkaa.

Kolmannen päivän jälkeen Beer traililla maisemat jollain tavalla muuttuivat aika paljon ja taas oli aivan uudenlaista ihailtavaa ympäristössä. Reitin nimestä huolimatta suu ei kokenut maltaiden makua ennen matkan päätöstä.

Reittimestari Taneli oli tehnyt hyvää työtä reittisuunnitteluun ja etenin alkuperäisen päivärytmin mukaisesti. En kuitenkaan pitänyt ainuttakaan lepopäivää 6 vuorokauden aikana, joten olin hyvin uupunut päästessäni perille San Martín de los Andesiin.

Tämä kaupunki sijaitsi ison järven rannalla vuorien ympäröivänä. Se oli aika vilkas turistikaupunki. Taisin löytää halvimman hostellin 20 eurolla, joka sisälsi aamupalan.

Toiveena oli taas saada ihmiskontakteja pitkän yksinäisen matkan jälkeen. Hostelli oli kuitenkin hyvin hiljainen. Menin suositeltuun panimoon maistamaan tarjontaa, mutta ruuhkasta huolimatta en tavannut siellä ketään muita matkustajia.

Juuri kun olin klo 10 aikaan illalla menossa nukkumaan, tyhjään hostellihuoneeseeni putkahti kaksi tyyppiä. Englantilainen George ja Hollantilainen Danny. Molemmat olivat pitkän matkan reissaajia ja oman tiensä kulkijoita. Aika kului siivillä, kun juttelimme innoissamme matkoistamme kolme tuntia.

Seuraavana päivänä George oli lähdössä päiväretkelle vuorelle ja kutsui minut mukaan. Väsyneestä olosta huolimatta tämä oli oikein hyvää ja leppoisaa puuhaa.

Hostellilla oli sen verran mukavaa ja olo väsynyt, että viivyin siellä kolme yötä. Sitten oli aika jatkaa eteenpäin. Minun piti vähitellen matkata kaukaiselle lentokentälle Santiagoon. Pyörämatkani Patagoniassa alkoivat tältä erää olleet valmiina.

Paikallinen bussiyhtiö kuitenkin kieltäytyi ottamasta pyörää kyytiin. Se oli ainut julkinen yhteys pois täältä. Ehdotin eri päiviä, mutta mikään ei kelvannut. Ihmisten mahdolliset matkatavarat menivät pyöräni edelle.

Liftaaminen vaikutti potentiaaliselta vaihtoehdolta, sillä autoja oli jopa ruuhkaksi asti. Suurin osa autoista oli vielä tyhjillään olevia lava-autoja. 1,5 tunnin aikana kukaan ei kuitenkaan pysähtynyt. Pyöräilin sitten pettyneenä seuraavaan kaupunkiin Junìn de los Andesiin koittamaan onnea. Onneksi tuuli oli suosiollinen ja parin tunnin matka kului leppoisasti rullaillen.

Täällä pikkukaupungissa liikennöi muitakin bussiyhtiöitä ja sain vahvistuksen seuraavana aamuna lähtevästä bussista. Hostelli löytyi 9 eurolla yhdeksi yöksi. Se muistutti oikeastaan isoa ja kodikasta omakotitaloa, josta sain oman huoneen. Siellä majoittui lisäksi yksi paikallinen pyörämatkaaja ja tandemilla matkustava ranskalainen pariskunta.

Liftauksen aikana tämä pariskunta oli ohittanut minut. Tandemin etummaisena oleva ohjasi pyörää, samalla kun takana oleva selasi kaksin käsin puhelinta ja buukkasi yöpaikkaa. Kätevää!

Bussini lähti aikaisin aamuhämärässä. Matkan varrella oleva massiivinen, yli 3700 m korkea tulivuori Lanin jäi näkemättä sadepäivän sumussa. Bussi saapui Chileen, kaupunkiin nimeltä Pucón. Aioin viettää täällä muutaman päivän, sillä vulkaaninen ympäristö tarjosi monenlaisia kokemuksia.

Seuraavakin päivä oli sateinen. Otin lähibussin kuumille lähteille. Eri lämpöisissä altaissa kelluskelu oli loistava aktiviteetti palautumiseen.

Aloitin sitten retken tulivuori Villarricalle, jonka juurella tämä kylä sijaitsi. Tulivuori on Chilen aktiivisin. Se oli purkautunut viimeksi vuonna 2015. Kyselin opastettua retkeä huipulla olevan jäätikön laavajärvelle. Retket eivät olleet juuri nyt mahdollisia, sillä tulivuori oli liian aktiivinen.

Lähdin polkemaan tihkusateessa rinnettä ylös. Yli 2800 m korkuinen Villarrica oli vielä täysin sumun peitossa, enkä ollut nähnyt vilaustakaan siitä. Pysähdyin vierailemaan opastetulle kierrokselle laavatunneleihin vuoren sisälle. Laavavirrat olivat aikoinaan muodostaneet tunneleita ja nyt ne olivat turvallisia vierailuun.

Luolan perällä opas sammutti valot. Olimme minuutin ajan hiljaa. Se oli pimein ja hiljaisin paikka jossa olin koskaan ollut.

Jatkoin pyöräilyä kohti näköalapaikkaa Mirador Los Cráteresia. Oikeastaan matka oli tästä eteenpäin pyörän työntämistä. Yritin löytää yöpaikkaa mahdollisimman pian, johon voisin jättää pyöräni ja jatkaa matkaa huomenna jalkaisin. Ympäristö oli kuitenkin liian tiheää viidakkoa. Päädyin lopulta työntämään pyörää parisen tuntia perille asti.

Nyt luontoäiti vetäisi pilviverhot sivuun ja näin ensimmäisen kerran lumihuippuisen ja infernaalisesti savuavan tulivuoren.

Pystytin teltan pimenevässä illassa keskelle näköalapaikan polkua. Täällä ei oikeastaan saisi yöpyä aktiivisesta tulivuoresta johtuen. Ketään muita ei kuitenkaan enää ollut täällä, joten saisin takuulla viettää yön rauhassa.

Heräsin yöllä katselemaan mahtavaa ja hurjaa näytöstä. Kirkkaan tähtitaivaan seassa ja linnunradan alla ikivanha tulivuori eli salaperäistä eloaan. Huipun 200 metriä halkaisijaltaan oleva laavajärvi valaisi nousevia savupilviä. Isot savupilvet näyttivät tulenpunaisena palavilta liekkiroihuilta.

Tähtien ympäröivä tulivuori oli niin epätodellisen näköinen, että muutama tunti vierähti äkkiä sitä katsellessa. Nukuin pitkään ja vietin hidasta aamua maisemia katsellessa. Näköalapaikka tarjosi 360 asteen näkymät. Ensimmäinen vieras oli polkujuoksija ja tuli paikalla vasta keskipäivältä, pitkästä matkasta johtuen.

Alamäkeen kulkeminen pyörällä oli tällä kertaa paljon nopeampaa, joskin silti työlästä. Maastopyöräilin jonkin aikaa vielä tulivuorella, sillä se oli ainutkertainen tilaisuus.

Laskettelin iltapäivällä kaupungin mustalle hiekkarannalle viettämään rantapäivää ennen bussin lähtöä. Vesi oli mukavan lämmintä, sillä vulkaaninen maaperä kuulemma lämmitti sitä.

Pucón tarjosi mahtavat elämykset muutamalle päivälle. Otin nyt 800 km pituisen yöbussin Santiagoon. Olisin mieluusti katsonut maisemia päiväsaikaan bussin ikkunasta, mutta tämä yölinja oli ainut suora yhteys. Matkalla tosin on kuulemma niin tylsää maaseutua, että tapaamani moottoripyöräilijätkin kertoivat välttävänsä reittiä.

Bussin penkki muistutti isoa nojatuolia ja sain nukuttua siinä kohtalaisen hyvin.

Saavuin aamuvarhaisella metropolialueen kaupunkiin. Valtavassa 5,6 miljoonan asukkaan kaupungissa ei sopinut ihan milloin ja missä tahansa kulkea. Poliiseja oli joka puolella ja paljon. Vähän hätkähdytti, kun kaikilla oli mellakkavarusteet päällä.

Odottelin bussiasemalla tunnin verran auringon nousua ja ajelin sitten tarkasti paikallistuntemuksella suunniteltua reittiä majapaikkaani. Se sijaitsi toisella puolella kaupunkia parempiosaisten alueella.

Lukemattomat kodittomat nukuivat kaduilla ja seurasin tarkasti pyöräreittejä, jotta 8-kaistaiselle tielle ei tarvitsisi mennä ajamaan autojen sekaan.

Suomen ulkoministeriö suosittelee välttämään useita alueita täällä. Niiden kautta piti silti pyöräillä. Kaikkialla oli silti turvallisen oloista juuri nyt. Sitten kun tulee isompia ristiriitoja niin meininki eskaloituu täällä villiksi.

Näillä kaduilla ajaessa muistelin Suomalaisten Karaten nuorten maajoukkueen kisamatkaa tässä samaisessa kaupungissa 5 vuotta sitten: Mellakkapoliisit ampuivat kumiluodeilla, vesitykeillä ja kyynelkaasulla, Viron joukkueen hotelli sytytettiin tuleen, ja he pakenivat Suomalaisten hotelliin. Suomen konsulaatti lähetti valmentajalle viestiä, että tulevatko panssariautolla evakuoimaan turvaan.

Pääsin tapaamaan Karatevalmentaja Janne Karttusen ennen matkaani ja sain korvaamattoman arvokasta koulutusta matkustusturvallisuudesta, jota hän myös työkseen tekee.

No se niistä pelotteluista. Olin aina valppaana kaupungilla, enkä kokenut ainuttakaan kertaa oloani turvattomaksi.

Kaupunki itsessään oli mielenkiintoinen vierailukohde. Airbnb asunnon omistaja asui myös samassa asunnossa. Aina minut nähdessään, hän tervehti hyväntuulisesti kätellen, useita kertoja päivässä. Asunnon leppoisa lemmikki oli myös kuin terapiakoira.

Sitten oli aika jättää hyvästit Etelä-Amerikalle ja lämpimälle latinokulttuurille. Lentokoneen suuntana oli nyt Yhdysvallat.